FANDOM


Kommunismi on sosioekonominen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia.[1] Kommunismin kannattajat näkevät aatteensa usein sosialismia seuraavana yhteiskuntamuotona. Historiassa on paljon kiistelty siitä, miten sosialismi ja kommunismi eroavat toisistaansa, esimerkiksi kommunismin teorisoija Karl Marx käytti termejä samaa tarkoittavina, mutta nykyään sosialismia pidetään liberalismi–kommunismi-spektrin välimuotona.[2][3] Alkuperäisen marxilaisen määritelmän mukaan kommunistinen yhteiskunta on paitsi luokaton yhteiskunta, myös valtioton yhteiskunta.[4][5]

Yhteisomistukseen perustuvasta yhteiskunnasta on keskusteltu jo antiikin Kreikassa, keskiajalla ja uudella ajalla muun muassa Englannin sisällissodan aikana, mutta ensimmäiset modernit kommunistiset ajatukset syntyivät valistusajalla ja teollisen vallankumouksen aikana 1800-luvulla kapitalismin ja työväenluokan olojen kritiikin myötä. Tärkeimmät kriitikot olivat Karl Marx ja Friedrich Engels, jotka usein nähdään kommunismin perustajina. Marx näki kommunistisen yhteiskunnan syntyvän lopulta historianlakien mukaisesti. Marxin mielestä kommunistinen yhteiskunta tulisi suunnitella siirtyä demokraattisesti sen ajan ihmisten tahdon mukaisesti, hän ei ollut halukas ”kirjoittamaan reseptejä tulevaisuuden keittiöihin”.[2] Marxin ja Engelsin seuraajat eivät jakaneet mielipidettä ja kommunistipuolueiden hallitsemat valtiot ovat olleet totalitaristisia, joissa toisinajattelijoita on tapettu ja vainottu (mm. Stalinin Neuvostoliiton puhdistukset, Maon Kiina ja Pol Potin Kambodža).

Muita tärkeitä kommunismin kehittäjiä ovat Lenin, Stalin, Trotski, Mao Zedong ja Rosa Luxemburg, joiden mukaan on nimetty (marxilaisen) kommunismin tärkeimmät muodot: marxismi, leninismi (sekä marxismi-leninismi), stalinismi, trotskilaisuus, maoismi ja luxemburgismi. Näiden lisäksi marxilaisen kommunismin muotoja ovat titolaisuus, Pohjois-Korean juche, hoxhalaisuus, eurokommunismi ja Nepalin prachandapath. Ei-marxilaisia kommunismin suuntauksia ovat anarkokommunismi ja kristillinen kommunismi. Vaikka kommunismiin pyrkivät liikkeet ovat merkittävä osa 1800- ja 1900-luvun poliittista maailmanhistoriaa, kommunistista valtiotonta yhteiskuntaa ei ole modernilla aikakaudella missään toteutettu.

Historia Muokkaa

Antiikki ja keskiaika Muokkaa

Ihmiskunnan historian alkuvaiheessa ihmiset elivät pienikokoisissa ryhmissä, joiden selviytyminen perustui hankitun ruoan yhteisomistukseen, joten esimerkiksi eläimen kaatanut yksilö ei saanut yksinoikeutta lihaan, vaan jakoi sen koko ryhmän kesken. Yhteisomistus oli kaikkein tehokkain tapa selvitytyä hengissä teknisen kehittymättömyyden vuoksi. Tätä elintapaa ei kuitenkaan voi pitää nykyaikaisen kommunismin edeltäjänä.[6] Ensimmäisenä yhteisomistusta filosofiselta kannalta tutki Ateenassa vaikuttanut Platon. Hän loi Valtiossaan ideaalisen yhteiskunnan, jossa ihmiset jaoteltiin hierarkisesti eri luokkiin kykyjensä mukaisesti. Hän näki yksityisomistuksen poistamisen tarpeelliseksi siirryttäessä laatimaansa harmoniaan perustuvaan yhteiskuntaan.[7] Platonin kuvailemalla yhteiskunnalla on ollut suuri vaikutus myöhempien aikojen kirjoittajiin, jotka ovat puoltaneet yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntaa. Näihin kuuluvat muun muassa Thomas More (Utopia, 1516) ja Tommaso Campanella (Aurinkokaupunki, 1623).

Noin 100-luvulla eaa. Lähi-idässä vaikutti juutalaisuudesta eristäytynyt essealaisten uskonlahko, jonka toiminta perustui vapaaehtoiseen köyhyyteen, askeettisuuteen ja tasa-arvoisuuteen. He kielsivät kaupanteon, koska katsoivat sen edustavan ahneutta ja toisten petkuttamista. Essealaisilla eivät omistaneet mitään yksityistä, vaan kaikki heidän keskuudessaan oli yhteistä.[7] Varhaiskristillinen kirkko omaksui nopeasti kommunalistisia piirteitä, kuten yhteinen maanomistus. Varhaiskristilliset halusivat luoda uuden kansakunnan, jonka toiminta perustuisi epäitsekkyyteen ja vaurakkuuden jakamiseen köyhyyden ja kurjuuden poistamiseksi. Itseasiassa he näkivät itsensä vain maallisen omaisuuden hoitajina, minkä todellinen omistaja oli Jumala. Tämä kehitys johti erilaisten yhteisöjen perustamiseen Rooman valtakuntaan, joista lopulta kehittyi luostarit ja luostarijärjestelmä, jotka olivat monesti hyvinkin suljettuja yhteisöjä, joiden jäsenillä ei ollut omaa omaisuutta.[8] Keskiajalla kristilliseen yhteisomistukseen uskovat ryhmät näkivät, että yksityisomaisuus oli pahasta, koska se vieraannutti ihmistä Jumalasta ja lähimmäisistä.[9]

Kristillinen yhteisöajattelu eli elinvoimaisena koko keskiajan. Keskiajalla muovautui agraarikommunismin muoto, kun maanviljelijät nousivat laajamittaisesti kapinaan eri puolilla Eurooppaa 1300-luvulta lähtien. Taustalla oli ilmastonlämpeneminen, rutto ja tyytymättömyys feudaaliseen maanomistuspolitiikkaan. Kapinat alkoivat Italiasta (1304–07) ja jatkuivat Flanderissa (1323–28), Ranskassa (1356), Englannissa (1381), Pohjois-Espanjassa (1437), Böömissä (1419–34), Unkarissa (1514) ja Saksassa (1525). Yhteiskunnallisen muutoksen ja uskonpuhdistuksen puolesta kamppailevia liikkeitä syntyi runsaasti. Saksassa talonpoikaiskapinan keskeisin johtohahmo oli uskonpuhdistaja Thomas Müntzer. Hän uskoi vankasti yhteisomistuksen hyötyihin ja tasa-arvoisen yhteiskunnan olevan mahdollista perustaa kristittyjen kesken. Hän oli vakuuttunut siitä, että papit ja aateliset olivat pääsyyllisiä tavallisen kansan huonoihin elinoloihin, kansan riistoon ja omien etuajamiseen. Müntzeriä on ollut monesti radikaalisosialistien ja marxilaisten esikuvana.[10]

Renessanssi ja uuden ajan alku Muokkaa

Ensimmäiset varhaiskommunistiset kirjalliset teokset ovat Thomas Moren Utopia ja Tommaso Campanellan Aurinkokaupunki. Molemmat teokset ovat myös renessanssin utopiakirjallisuuden klassikoita ja esikuvinaan ne käyttävät Paltonin Valtiota. More kuvaa teoksessaan omaisuuden omistamisen ja jatkuvan haluamisen pahuuden alkulähteinä. Hän perustelee näkemystään sillä, että jatkuva vaurastuminen tekee ihmisistä entistä itsekkäämpiä ja ylimielisempiä, jotka lopulta nousevat esteiksi ihmisten toimeentulon välille. Ratkaisuna More pitää omaisuuden täysjakoa ja rikastumisen kieltämisen, jottei yhteiskuntaan muodostuisi liian korkeita varallisuuseroja. Camapanella sen sijaan kuvaa genovalaista merimiehen kokemuksia, joka päätyy Ceylonsaaren Aurinkokaupunkiin. Kaupungissa ihmiset tekevät yhdessä töitä ja syövät yhdessä, mutta miehet ja naiset erikseen. Yksityinen omaisuus on kielletty. Kaupunkia johtaa kaikkein viisaimmat, jotka hallitsevat tiukasti mitä muut kansalaiset tekevät (ruoan, syömisen ja sodassa vain puolustaminen on sallittua). Teoksessa tasa-arvoisuus on saavutettu, kun jokaisella oli mitä hän tarvitsi. Molempien kirjoittajien taustalla vaikutti voimakkaasti kristillinen arvopohja.[11]

Englannin sisällissotaan viitataan monesti yhtenä tärkeimmistä esikommunistisen ajattelun kehitystapahtumana. Sisällissotaan kuului monia liikkeitä ja osapuolia, mutta kommunismin historian kannalta tärkein oli Diggers-radikaaliryhmä, jonka kokosi Gerrard Winstanley, jonka elinkeino oli tuhoutunut sisällisssodan tuoksinnassa. Windstanley väitti saaneensa näyn, jossa häntä käskettiin keräämään kannattajia ja hankkimaan itselleen maa-alan, jonka satoa he yhteisomistuksen hengessä yhdessä nauttivat. Hän sai kerättyä muutamassa kuukaudessa 20–30-henkisen tukijajoukon, joka lähti toteuttamaan näyn käskyä St George’s Hilliiin, Surrey’hin. Maanomistajat eivät pitäneet joukkiosta, sillä he olivat perustaneen kommuunin maanomistuslakien vastaisesti. Kokeilu jäi lopulta vain noin vuoden mittaiseksi. Epäonnistuminen ei saanut Winstanleyta luopumaan ajatuksistaansa, vaan julkaisi useita maanyhteisomistusta puoltavia pamfletteja, joista löytyi myös mainintoja kaupankäynnin totaalikieltämisestä kuolemanrangaistuksen uhalla.[12] Hänen ideaalisen yhteiskunnan hahmotelmassa jokainen ihminen joutuu sivistämään itsensä käymällä nuorena koulun ja terveydenhuolto olisi kaikkien käytettävissä ilmaiseksi, koska raha on kielletty. Samalla yhteiskunta olisi kuitenkin hyvin autoritäärinen ja laiskoja ihmisiä rangaistaisiin ruumiillisella kurituksella, kuten myös oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia, tai heidät otettaisiin orjiksi.

Viimeiset utopiasosialistitMuokkaa

Englannin sisällissodan jälkeen Euroopassa vaikutti joukko filosofeja, joiden ajattelu lähi kollektiivisen omistamisen luonnollisemmasta perustasta yksityisomistukseen nähden. Näin ajattelivat muun muassa Thomas Raynal, Gabriel de Bonnot de Mably, Simon Linguet, Morelly ja ennen kaikkea Etrepignyn pappi Jean Meslier, joka omisti elämänsä seurakunnan talonpoikien oikeuksien puolesta taistelemiseen. Hän uskoi aiempien kommunalistien tapaan egalitaristiseen yhteiskuntaan, mutta linjasi vallankumouksen ja vallitsevan yhteiskuntajärjestystä vastaan kapinoinnin olevan ainoita reittejä haluttuun päämäärään. Vastaava vallankumousajatus löytyy marxilaisesta kommunismin tulkinnasta. Ranskalaiset François Babeuf ja Jean-Jacques Rousseau edustavat siirtymävaihetta varhaiskommunismista moderniin kommunismiajatteluun. Immanuel Kant ja Rousseau jatkoivat valistusajan yksityisomaisuuden kritisoimista. Rousseau kritisoi yksityisomistusta Yhteiskuntasopimuksessaan muun muassa seuraavasti: ”Turmelus alkoi sinä päivänä, jolloin harkinta liittyi aistimukseen, jolloin järki otti vangikseen vaiston, jolloin ihminen keksi pitää huolta myös tulevista tarpeistaan, jolloin hän näiden tulevien tarpeiden nimessä jakoi esineet käsitteiden "minun" ja "sinun" mukaan ja loi omaisuuden”. Rousseaun mielestä liian suuret varallisuuserot kansan keskuudessa ovat pahasta, vaan varallisuutta tulisi säädellä siten, että se olisi kaikkien kannalta tasapuolinen. Teoksen tarkoituksena ei kuitenkaan ollut pohtia tasa-arvoisuutta ja yksityisomaisuutta, vaan hyvän yhteiskunnan yleisiä periaatteita.[13]

Rousseaun Yhteiskunasopimuksesta lukeutui itseoppineen François Babeufin lukemistoon lukuisten muiden vapautta ja järkeä ihannoineen valistusfilosofin ohella. Hän tunsi myös muun muassa Meslierin, Morellyn ja Mablyn utopiasosialistisen kirjoitukset. Babeuf oli radikaali egalitaristi ja paheksui ranskalaisten poravallista politiikkaa. Hän levitti kommunistisia propagandalehtisiä ja pamfletteja ympäri Ranskaa päästyään vankilasta vallankumouksen ollessa vielä käynnissä. Babeufin ajama politiikka on nimetty babouvismiksi, joka halusi vallankumoushallituksen luovuttavan maan rikkaiden omaisuuden köyhimmille ja antaa köyhien velkojen anteeksi. Babeufin yhteiskunnassa kaikille ihmisille pätee työvelvollisuus, josta ei voi irtisanoutua millään tavoin, ja laiskoja ihmisiä rangaistaan. Lisäksi saatavilla olevat maa-alueet jaettaisiin kaikille kansalaisille yhtä suuriin osiin, eikä näitä alueita voi siirtää perintönä kenellekkään. Babeuf näki myös, että jokaisen kansalaisen oli käytävä koulua tarvittavan sivistyksen hankkimiseksi. Babeufista tekee modernin kommunismin kehittäjän se, että hän pohti paitsi kommunistista yhteiskuntaa, myös sitä kuinka kommunismi pystyttäisiin saavuttamaan. Babeuf ei koskaan päässyt toteuttamaan ajatuksiaan, sillä hänet mestattiin Yhdenvertaisten salaliiton jäsenenä ja valtiota vastaan juonittelusta vuonna 1797.[14]

Vallankumouksen jälkeen vaikuttanut Saint-Simonin kreivi Claude Henri de Rovroy (yleensä vain Saint-Simon) luokitellaan yleensä sosialistiksi, vaikkei hänen ajatuksensa täysin sellasia olleetkaan. Hänen utopiayhteiskunta perustuu tieteeseen ja teknologiaa ja valtioita hallitsevat pankkiirit ja teollisuusjohtajat. Hänen mallissaan valtiot olisivat tietyllä tavalla suuria yrityksiä, mutta toivoi kehityksen johtavan lopulta valtiottomaan maailmaan. Hän piti suunnitelmataloutta välttämättönä ja jokaisella oli velvollisuus tehdä töitä. Hänestä henkinen valta kuului ainoastaan oppineille ja maallinen valta taas varallisuuden omistajille. Egalitarisesta tai kommunistisesta yhteiskunnasta ei voida siis puhua, mutta Saint-Simonin tavoite oli kuitenkin sama: ”vapauttaa” työväenluokka.[15] Saint-Simonista poiketen britti Robert Owen ja ranskalainen François Fourier halusivat rakentaa pienenmittakaavan kommuuneja. Fourier meni tässä ajattelussa pitemmälle. Hänen mukaan ihmiset tulisi jakaa 1 620 hengen kokoisiin falangeihin. Falangit toimisivat Fourierin mukaan yhteistyön pohjalta ja ihmiset työllistyisivät niin maatalouden kuin teollisuuden töihin. Yksityisomistus ei olisi kuitenkaan kiellettyä. Albert Brisbane perusti tällaisia falangeja Yhdysvaltoihin 1800-luvun puolivälissä 28 kappaletta, mutta ne eivät olleet pitkäikäisiä. Étienne Cabet yritti teki vastaavia kokeiluja.

Kommunististen yhteisöjen toimintaa kokeili myös menestynyt brittiliikemies ja filantropisto Robert Owen. Hänet tunnetaan työväenluokan oikeuksien puolustajana, jonka puuvillayrityksessä työajat olivat kolme tai neljä tuntia normaalia pienemmät. Hän vaikutti myös ammattiyhdistysliikkeiden syntyyn, lapsityövoiman vähentämiseen ja perusti Yhdysvaltoihin ensimmäisen ilmaisen kansakoulun, lastentarhan, kauppakoulun ja yleisen kirjaston. New Harmony oli Owenin Yhdysvaltoihin perustama pienimuotinen kommuuni. Se sai Yhdysvalloissa aluksi suosiota, mutta ammattitaitoiset ihmiset eivät kiinnostuneet siitä. Hanke kuihtui kolmessa vuodessa sisäisiin ristiriitoihin. Owen menetti omaisuudestaan 80 prosenttia hankkeen epäonnistuttua.[16]

Kommunismin suuntauksetMuokkaa

Marxilaiset suuntaukset Muokkaa

Marxismi Muokkaa

Marxismi tarkoittaa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin 1800-luvun puolivälissä kehittämää tulkintaa kommunismista. Heidän filosofiansa perustui Hegelin filosofian materialistiselle tulkinnalle sekä Adam Smithin ja David Ricardon taloustieteeseen. Marxin riisto-kritiikki on kantilaista, sillä siinä kapitalisti käyttää palkkatyöläisiä (muita ihmisiä) välineenä, eikä pidä niitä päämääränä (kategorinen imperatiivi).

Hegelin filosofia oli idealistista. Hän piti materialistista maailmaa toissijaisena, turhanakin. Toisin kuin Platon, jonka mukaan ideat ovat ikuisia ja täydellisiä, Hegel ajatteli ideoiden olevan vajaavaisia, mutta kehittyviä eli dynaamisia. Todennetun historian hän tulkitsi asioiden ideoiden muutoksina. Muutoksen teoriaa hän selvitti tarkemmin dialektiikka-käsitteellä. Hegelin mukaan siis ihmisten todellisuudesta esittämät arvostelmat ovat aina yksipuolisia. Kun todellisuutta tarkastellaan uudesta näkökulmasta, on mahdollista päätyä ensimmäisen arvostelman kanssa täysin vastakkaiseen näkemykseen. Näitä kahta näkemystä on mahdollista tarkastella vielä kolmannesta näkökulmasta, jonka kautta löydetään molempiin näkemyksiin sisältyvä osatotuus. Laajemmin hän puhuu teesistä, sitä vastustavat antiteesistä, jotka dialektiikan kautta muodostavat synteesin. Muodostunut synteesikään ei ole vielä täydellinen.

Marx perusti tämän pohjalle oman filosofiansa, mutta korvasi sen idealistisen sisällön materialismilla, mitä hän kutsui dialektiseksi materialismiksi. Sen sisältönä on, että historiaa eteenpäin ajavina voimina toimivat materiaaliset tekijät ja sitä säätelevät muun muassa taloudelliset olosuhteet, tuotanto ja jakelu. Marxin mukaan ihmiskunnan historia etenee dialektisesti ristiriitojen kautta vallankumouksesta toiseen, mikä on sisällöltään historiallista materialismia. Vallankumoukset johtuvat luokkasodasta, jolla tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien antagonistisista suhteista johtuvaa kamppailua. Marxin mukaan historia etenee vallankumousten kautta kohti lopputilaa, jossa luokkien välinen kamppailu ratkeaa. Marxille kommunismi tarkoitti synteesiä, jossa kapitalismi oli teesi ja luokkien vastakkaiset sekä sovittamattomat edut edustivat antiteesiä.

Marx näkee kapitalismin (tai kapitalistit) riistäjinä. Kapitalisteilla tarkoitetaan tässä käytännössä tehtaan ja hyödykkeiden tuotantovälineiden omistajia, jotka itse eivät tee palkkatyötä. Näkemykseensä Marx päätyi tutkimalla sitä miten kapitalistit tienaavat eli saavat voittoa. Marxin mukaan hyödykkeellä on käyttö- ja vaihtoarvo, joista jälkimmäinen dominoi ensimmäistä. Vaihtoarvo tarkoittaa sitä hyödykkeiden määrää, joka tarvitaan jonkin toisen hyödykkeen ostamiseen (rahataloudessa hinta). Tavaroiden arvon määrää niiden valmistamiseen tarvittava työ, mistä kapitalisti antaa korvauksena työntekijöille vain osan palkkana, osan hän pitää itsellään, mitä kutsutaan lisäarvona, jota Marx kuvaa riistona.[17] Marx erotti kaksi lisäarvoa: suhteellisen ja absoluuttisen. Absoluuttinen lisäarvo tarkoittaa hyödykkeen tuottamisesta aiheuttuneiden kulujen ja lopullisen kauppahinnan erotusta. Suhteellinen lisäarvo tarkoittaa sen sijaan näiden suhdetta. Marxin mukaan kapitalistin on lisättävä suhteellista lisäarvoa saadakseen yrityksensä tuottavammaksi, jonka saavuttamiseksi hänen on sijoitettava kiinteeään pääomaa (uuden koneet) vaihtuvan pääoman sijaan (työvoima), koska kiinteä pääoma ei nosta hyödykkeen vaihtoarvoa toisin kuin vaihtuva pääoma. Hyödykettä voidaan näin ollen kaupata kilpailukykyisempään hintaan, mutta työntekijät menettävät työpaikkansa ja palkkansa.

Marx näki muutoksen vaihtuvasta pääomasta kiinteään pääomaan ristiriitaisena, koska tavoitteena ollut voittojen maksimointi kääntyisi pitkällä aikavälillä voittojen (lisäarvon) pienenemiseen. Tämän kehityksen johdosta pienimmät yrityksen kaatuvat ja suuret yritykset joutuvat pidentämään työaikoja ja pienentämään palkkoja.Konkurssiin menneiden yritysten johtajat liittyvät proletariaattin, jolloin kapitalistien luokasta tulee pienee ja pääomasta tulee keskittyneempää. Marxin mukaan kasvava työväenluokka ei tyydy tilanteeseen, vaan nousee kapitalisteja vastaan. Marxin termein työväenluokasta tulee luokkatietoinen eli tietoinen omasta asemastaan yhteiskunnassa, mutta samalla tietoinen kapitalistien aiheuttamasta vieraantumisesta eli työntekijä ei ole niin sanotusti oman elämänsä tai työnsä herra. Tästä seuraa niin sanottu proletariaatin diktatuuri eli työväenluokka ottaa valtion omaan hallintaansa, minkä myötä vanhan yhteiskunnan piirteet tuhotaan.

Marx havaitsi vieraantumisesta neljä päätyyppiä. Ne ovat (1) vieraantuminen työnteon tuloksesta, koska hän ei omista sitä mitä hän tuottaa, ja se jää lopulta hänelle vieraaksi (”Työ tuottaa palatseja, mutta työläiselle se tuottaa luolia”). (2) Marx huomasi myös, että työnteko ei itsessään ole mielekästä työntekijälle, vaan se on väline työnulkopuoliseen elämään. Siispä työntekijä tuntee itsensä ulkopuoliseksi omasta elämästään työssä, mutta elää elämäänsä työn ulkopuolella. Vakavempia vieraantumisen tyyppejä ovat (3) vieraantuminen ihmisyydestä ja (4) toisista ihmisistä. Jälkimmäinen johtuu paitsi siitä, että palkkatyöläinen ei omista työn tulosta, myös siitä, että hän joutuu kilpailemaan muiden työntekijöiden kanssa.[18]

Marx kuvasi erittäin vähän minkälainen kommunistinen yhteiskunta tulisi olemaan. Tämä kaiketi johtui hänen omistautumiselleen kapitalismin arvosteluun ym. työhön ja Pääoman pitkittymiseen pitkän sairastamisen myötä.

Leninismi Muokkaa

Leninismi tarkoittaa Vladimir Leninin marxilaisuudesta johtanutta kommunistista aatetta. Marxilaisuudessa keskeinen teesi on, että kommunismi syntyy historiallisen kehityksen luontaisena jatkumona. Lenin ei suhtautunut näin toivekkaasti, vaan linjasi pienen eliitin johtaman (kommunistipuolue) vallankumouksen olevan ainoa keino siirtymässä teollisesta kapitalismista proletariaatin diktatuuriin. Lenin mukaan kommunistipuolueen tulee pysyä johdossa siihen asti kunnes työväenluokka tulee aidosti luokkatietoisiksi, jolloin puolue voidaan lakkauttaa. Neuvostoliitossa tätä tulkintaa kutsuttiin marxismi-leninismiksi ja siitä tuli valtion virallinen järjestelmä. Marxismi-leninismi on ollut aatteena muissakin kommunistipuolueiden hallitsemissa valtioissa.[19]


Kritiikki Muokkaa

Marxin kehittämän kommunismin teoriassa on osoitettu muutamat johtopäätökset ja oletukset virheellisiksi, tai osittain virheellisiksi. Esimerkiksi Marx oli oikeassa pääoman keskittymisen johtavan myös työväenluokan keskittymiseen. Vastoin Marxin ennustusta, se ei johtanut proletariaatin diktatuuriin, vaan työväenluokan palkkoja ja etuja valvovien ammattiyhdistysten muodostumiseen.[20] Marx oletti kapitalismin muodon pysyvän laissez-fairena kuten hänen ajallaan, jolloin yksittäiset ihmiset, perheet tai suvut omistivat yritykset. Osakeyhtiöiden perustamisen jälkeen vaurastunut keskiluokka (Marx ennusti keskiluokan hajoavan) pääsi yhtiöiden omistajiksi.[21]

Karl Popper osoitti teoksessaan The Poverty of Historicism, ettei kaikkia Marxin väitteitä pystytä osoittamaan vääriksi eli falsifioimaan, joka on yksi tieteellisen teorian tunnusmerkki.[22]


Viittausvirhe: <ref>-elementti löytyy, mutta <references/>-elementtiä ei löydy

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki